perjantai 30. tammikuuta 2009

First post!

Mä oon lueskellut viime aikoina paljon kaikkien blogeja, kerto ne sitten ihmisten omasta elämästä, musiikista, tai toimi jonkin tyyppisinä muotiblogeina. Pitkään mietittyäni tein sitten lopulta itsellenikin blogin. Tahdon päivittää täällä esille omaa pukeutumistani sekä unelmahankintojani, koska koin ettei livejournal oikein toimi tässä hommassa. Monochrome tulee siis tulevaisuudessa täyttymään varmasti aikalailla valokuvista, virtuaalishoppailusta, ja kaikesta muusta mistä keksinkään kirjoitella :-D

Ensimmäiseltä viestiltä ei voi olettaa mitään erikoista, ainakaan minä en voi, enkä edes keksi tähän muuta kirjoitettavaa 8D Ehkä voisin kuitenkin mainita vielä jotain kuvauskalustostani, jolla tulen blogissa tulevaisuudessa esiintyvät kuvat näpsimään.


Tuo blingihirviöksi muuttunut härpäke on siis rakas kamerani, Sony Cyber-shot DSC-H9. Sain hankittua sen kesällä 2007, ja ihan hyvinhän tuo on toiminut tähän päivään asti. Asetuksia löytyy monia, muistan vieläkin kuinka olin ensimmäisinä kuukausina vielä aivan pihalla kaikista nappuloista mitä tuosta löytyy.

Ensi kesänä olisi kuitenkin toiveena hankkia järjestelmäkamera, mutta se varmaan saa toimia vielä vain haaveena, sillä olen tästäkin kamerasta velkaa vanhemmilleni yli 200 euroa joten uutta ei pahemmin vielä ostella. Mutta haaveilla saa aina :'D

Ulkoasusta vielä sen verran, että otsikko kuvassa poseeraa bändi Zoro Sex Pot ReVeNGe'n vaatteissa. Mitään monimutkaista koodi sydeemiä en tänne ruvennut kasaamaan, joten tämä kelvatkoon nyt joksikin aikaa :D

Seuraavaan viestiin saakka, terppa!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ooooi<3 Tää blogi on ihana<3 Mä tahdon samanlaisen kameran kun sulla, tollasen söpön blingblingittimen<3

T: Indi the mushroom master

roku kirjoitti...

Indi: Toi blingikasa on kyllä todella hemaseva, varsinkin kun sen tunkee kameralaukkuun niin saa aina huolella tarkistaa montako blingiä siitä on milloinkin irronnut xD

Kiitosta kommentista sullekin 8)

Caramea kirjoitti...

Heippa!

Mulla on jotenkin oudosti sellanen tunne ihankun tietäisin/tuntisin sut jostain... o_o

Tiedänkö/tunnenko todella, vai kuvittelenko vaan? :D

roku kirjoitti...

Friandise: Jaa-a, en mä kyllä tiedä tunnetaanko me D: 8'''D Huono ihmismuisti kieltämättä.

Varmaan oot sekoittanut mut johonkin muuhun tyyppiin tai sitten me saatetaankin tuntea mutten itekkään muista sitä 8'D