lauantai 31. tammikuuta 2009

Kirpputoreja kierrellessä

Tänään käväisin parilla kirpputorilla. Ensimmäisenä vuorossa oli kangasalta löytyvä kirpputori, jonka nimeä en enään edes muista. Paikka osoittautui kaikin puolin ankeaksi, ja harmitti kovasti, että ihmiset oli kaikki heitellyt katsomansa tavarat kirpputori kojuihin takaisin kauheisiin kasoihin, ja näin vaatteiden yms. katselu oli huomattavasti vaikeampaa. Mukaan tuolta ei tarttunut mitään, sillä kaikki tavara oli vähintäänkin rihkamaa, eikä mulla olis ollut edes käyttöä sieltä millekään :---D

Suunnattiin sitten vielä tampereen keskustan Bonus Kirpputorille, jossa oon nyt varmaan joka viikko käynyt. Harvinaista kyllä, täältä mä sentään lopulta löysinkin jotain! Kaupungin kirpputoreissa on aina se hyvä puoli, että niistä löytyy paljon enemmän varsinkin merkkivaatteita, ja kaikki muukin tavara oli tuolla paljon kunnollisemman näköistä. Yhdestä naulakosta jota olin jo keskiviikkona stalkkaillut, löyty Algonquissin t-paita, ja en voinut vastustaa kiusausta ostaa sitä! Ihmettelin pitkään miten yhtä mun mieleistä vaatemerkkiä oli saattanut eksyä sinne, joten pakkohan se oli sieltä mukaan hakea. Hintakaan ei ollut paha, vaivaiset 4e hyväkuntoisesta japanilaisesta brändirätistä.

Valitettavasti paita kumminkin lensi heti pesuun, joten en siitä nyt kuvaa saa, mutta eiköhän sellanen tänne parin päivän sisään tule :D Lisäksi kävin vielä kangaskaupassa, sillä erinäisistä syistä päädyin vielä vaihtamaan Tracon IV cossini, joten siihen oli haettava uudet kankaat. Kauhea kiirehän tota nyt on tehdä kun enää tasan viikko aikaa kyseiseen tapahtumaan, mutta kyllä mä kerkeen sen valmiiksi saada!

4 kommenttia:

Fanni kirjoitti...

YAY~! Tracon ♥ Ketä aiot cossata? (゜▽゜)

roku kirjoitti...

Fanni: Nyt kun eka cossi ja kaikkee on kyseessä, meen ihan musiikkilinjalla eli the GazettEn rumpalia, Kaita pitäisi cossia :D Ensi kesän animeconiin sitten jotain vähän animempaa profiilia tulee varmasti puettua 8DD

Caramea kirjoitti...

Kun kerran kyseessä on kirppari ja hintakin oli noin halpa, oletko ihan varma ettei se ole feikkipaita? :o Vaikka väliäkö kai sillä, tuolla hinnalla... :D

Muuten, piti kysymäni, että oletko itse tehnyt layoutin blogiisi? Se on meinaan aikas hieno! :o

Jos olet, niin viitsisitkö ehkä mitenkään tehdä minun blogiini jonkun kivan layn? Olen ihan toivoton tietokoneiden kanssa, enkä itse viitsi edes unelmoida että osaisin tehdä sellaisen itse... D:

roku kirjoitti...

Friandise: Tarkistin kyllä mallistoista saman paidan kuvat läpi miljoonaan kertaan ja vertailin merkkilappuakin alkuperäisiin, mutta väliäkös tuo nyt niin onko kyseessä feikkipaita kun se on sentään mieleinen 8---D

Ja kyllä, oon tehnyt ulkoasun itse! :D Kiva kun tykkäät siitä. Ja voin mä luultavasti väkertää muillekin näitä ulkoasuja, lähetä vaikka mailia discharge@mymail.fi ja selosta vähän minkälaisen tahot niin katon josko pystyisin toteuttaa sellasen 8D