keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Roku is...who?

Tälle päivälle en oikein keksinyt kunnolla aihetta mistä kirjoittaa, joten päätin että voisin tehdä jonkun esittelyn itsestäni :--D Niin ja ideoita tuleviin postauksiin saa ehdotella, varmasti tuun jossain välissä esim. esittelemään tän pienen huoneen joka kuuluu mun omistus-alueeseen, ja josta käsin nää viestit tänne aina ilmestyy :D

Olen siis tamperelainen 14 vuotias tyttö,(Oheinen kuva on epäedustavin koskaan ottamani kuva, ignore that ;-;) joka joku kaunis päivä sai päähänsä idean perustaa tämän blogin. En voisi kuvailla itseäni mitenkään kiinnostavaksi henkilöksi, mutta joskus aina elämästä löytyy jotain kivaa kerrottavaa josta on aina hauska kirjoitella jollekin. Myös tyylini päivittäminen on ollut tärkeä asia itselleni, joten miksei, tämä blogi toimii myös tavallaan tyyliblogin roolissa :D

Harrastan piirtämistä, valokuvaamista sekä liikunnan ylläpitämiseksi ratsastan. Piirtämisessä en ole mitenkään lahjakas, ja kuvataidepainotteiselle luokalle pääsy oli ihmeellinen tuuri, kai se sitten kertoo jotain piirrustustaidoistanikin mutta itse en kommentoisi tähän mitään :D Koska kynillä ja siveltimillä leikkiminen ei ole vahvin puoleni, olen iloinen että luovuutta voi osoittaa monella eri tavalla- esimerkiksi valokuvaamalla. Aloitin itse valokuvaamisen joskus kesän 2006 aikoihin, ja siitä asti olen ollut innokas valokuvien näpsijä. Kamerat ja kuvaaminen on ollut siitä lähtien itseäni kiinnostava asia, ja tulevaisuudessa olisi mahtavaa kehittyä vielä enemmän tässäkin 'lajissa'.

Musiikkimakuni sijoittuu oikeastaan kokonaan japaniin, mutta satunnaisia kappaleita kuuntelen paljon myös muun maalaisilta artisteilta/bändeiltä. Suosikki bändini sijaa pitää Lolita23q, jonka musiikkiin olen viimeisen päälle vuoden aikana kiintynyt kovasti. Muita suosikkeja ovat myös the GazettE, LM.C, Ayabie, Billy, Zoro, ClearVeil yms. lista jatkuisi vielä jonkin verran, mutta koska haluan säästää hermojanne, en sitä tähän kokonaan viitsi kirjoittaa :--D

Katumuoti, varsinkin japanilainen katumuoti on myös minua kiinnostava asia. Monet suosikki brändini löytyvät japanin mantereelta, mm. H.naoto, SEX POT ReVeNGe, Liz Lisa, Angelic Pretty yms. Tykkään paljon gal-tyyleistä sekä lolitasta, ja varsinkin H.naoton yms. 'samantyylisien' brändien edustama punkahtava tyyli on mielestäni todella hieno omalla tavallaan :3

En keksi tähän enään muuta lisättävää, pienen ja täsmentävän lisäyksen saat oikealta profiilini kuvani vierestä. Seuraavassa postauksessa olisi luvassa varmaankin tulevan juttua tulevasta viikonlopusta, ellen sitten vielä ennen sitä innostu kirjoittelemaan jotain muuta 8)

4 kommenttia:

Fanni kirjoitti...

No yyy oot kyl nii nätti et itkettää ~~ ;____;

Mut hei laita jtn kuvia sun piirustuksista ☆

Nii ja haluun ottaa susta kuvan Traconissa~! Hahaa jos löydän sut sielt :D

roku kirjoitti...

Fanni: Kyllähän mä joskus voin tänne jotain kuvia piirrustuksistakin laittaa :--DD

Ja Traconissa saa tulla moikkaan :D

Caramea kirjoitti...

Hei, lähetin sulle meiliä jo ajat sitten... eikö se tullut perille? o_O

roku kirjoitti...

Friandise: tuli perille! Oon todella pahoillani etten oo kerenny vastata vielä, mutta vietin koko lauantain traconissa ja sunnuntain LM.C'n keikkajonossa, joten en ole pahemmin kerennyt vastailla :<< viime viikolla muut päivät teinkin sitten vain cossipukua. Mutta käyn tänään laittamassa postia sulle takasin! :3